perjantai 24. maaliskuuta 2017


Miksi elämä kohtelee toisia niin julmasti?

 

Tulin yhtenä päivänä Kinaporista Hämeentielle päin. Edelläni kulki mies, joka oli vyötäröstä

asti taipuneena alaspäin. Sydämeni meni sykkyrälle. Kuinka Luoja on voinut tehdä tuon ihmisen

kulun noin vaikeaksi? Tultuani hänen vierelleen, huomasin, että hänen kengännauha oli auki.

Mietin, että hän saattaa kohta kompastua ja sitten käy pahasti. ”Hei, anteeksi! Huomasin, että sinulla on kengännauha auki. Sopiiko, että laitan sen kiinni? ”Hän nyökkäsi, ainakin tulkitsin sen niin, ja pysähtyi. Sidoin kengännauhan ja jatkoimme kumpikin matkaamme. Olin niin murheellinen. Tosin hänellähän saattoi kaikki muuten olla ihan hyvinkin, sitä en voi tietää. Mietin vain, kuinka vaikeaa on tuollaisessa asennossa liikkuminen.

 

Pääsin porttiaukosta Hämeentielle ja siinä suojatiellä tuli toinen mies, hänkin hiukan kumarassa. Mutta hänen jalkansa! 

Hänen jalkateränsä olivat kokonaan ulospäin kääntyneet. Hän käveli aivan jalan sivuilla, niin, että nilkasta hiukan ylöspäin olevat luut koskettivat maata. Silloin purskahdin aivan täyteen itkuun!

 

Olette ehkä nähneet hänet, sillä luulen, että hän liikkuu siinä Kinaporin tienoilla, koska näin hänet jälleen yhtenä päivänä samoilla paikoilla.

Hänellä oli silloin rahakuppi kädessä. Kävelin ensin ohi, sitten kaivoin pussiani ja palasin vitosen kanssa hänen kipolleen. 

 

Miksi, miksi elämä on toisille niin ankara? Vieläkin, kun muistelen heitä, nousevat kyyneleet väkisinkin silmiin.

Kirsti, vapaaehtoinen

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti