perjantai 11. elokuuta 2017

Kaksi runoa, kirjoittanut Toivo Levanko, lyyrikko, Kalliossa 9.6.2017

YÖN HETKIÄ

Taas ilta tummentuu kunnes saapuu yö.
Sydämein onnessaan vain sinulle lyö.
Yöhön myöhäiseen taas kuulen sen, äänes kultaisen
mua kutsuvan.

Tummenee tähtivyö yön sadepilvihin.
Sävelet kuitenkin aina yhteen lyö.
Yöhön myöhäiseen taas kuulen sen, äänes kuiskaavan,
sua rakastan.

Sammuu tähdet nuo, pian päättyy yö.
Haaveet on siellä muistojen tiellä.
Aamuun aikaiseen taas kuulen sen, äänes kultaisen
mua kutsuvan.

Toiveiden tumma yö aamulle kättä lyö.
Sydämein onnessaan vain sinulle lyö.
Aamuun aikaiseen taas kuulen sen, äänes kuiskaavan,
sua rakastan.

HÄN POIS ON MENNYT

Kaipuunkukka kaunis on, elämäs paljon antoi.
Muisto on kuolematon, paljon voi menettää.
Tiedän, tunnen kaihon,
hän pois mennyt on.

Tahdon olla sanaton, muistot seuraa antaa.
Tunnen kaipuun ikävän, varjot jäljet peittää.
Kuunsilta on lohduton,
hän pois mennyt on.


Elämä on ihmeellinen, paljon jälkeemme jää.
Lailla harmaan linnun, jään näitä miettimään.
Minä viisautta toivon,
hän pois mennyt on.


Kaipuunkukka kaunis on, tahdon olla sanaton.
Tiedän, tunnen kaihon,
hän pois mennyt on.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti