maanantai 21. elokuuta 2017



Runoja, lyyrikko Toivo Levanko, Kalliossa 1.8.2017


TULIN TYHJÄÄN HUONEESEEN
Tulin tyhjään huoneeseen, auringosta illan hämärään. 
Huomaan takkani sammuneen ja punaruusun kuihtuneen.                          
Mä uskonut oon tulevaan ja ohjaajaani ainoaan.
Katson taivaan rantaan, siellä valo pilkottaa.


Tulen toiseen huoneeseen, eihän se tyhjä ollutkaan.
Siellä oli loistoa tähtien, unikuvani oli enteinen.
Hahmo kuin enkelin valkoisen tai kauniin Apolloperhosen.
Sain heiltä kynän kultaisen, sillä piirsin ison sydämen.

Tulen valon huoneeseen ystäviä taas tapaamaan.
Uskon, toivon, rakastan teitä vielä enemmän.
Soidessa sadepisarain enkeli lähtee lentämään.
Katson taivaan rantaan, siellä valo pilkottaa.

Loistoon pienten tähtösten huoneeseen jään valoisaan.
Ei nöyryytystä ei alistusta, ohjaajamme vie parempaan.
Hän antaa lahjan arvokkaan, sille maljat nostetaan.


RUUSUJA JA ROMANTIIKKAA (Julkaistu Kallio lehdessä 12.3.2017)
Reunassa keväisen maan ruusut kukkaan puhkeaa.
Kunnaalle koivuun valkeaan linnut saapuu laulamaan.
Latva tuuleen taipuu, katkea ei kuitenkaan.
Rakkaus kuolematon, saat ruusunvalkoisen.

Huomaan äänet vaienneet, linnunlaulut päättyneet.
Tänään sä et unta saa, täysikuu sua valvottaa.
Sinun käteesi tartun, tämä tie on ruusujen.
Sulle poimin kukkasen, ruusun kauniin punaisen.

Reunassa keväisen maan ruusut kukkaan puhkeaa.
Sävel kauniisti soinnahtaa, tuulet laivaa keinuttaa.
Ruusut täyttää maan, lempi käy kukkimaan.
Rakkaus on kuolematon, saat ruusun valkoisen.

Ruusut täyttää maan, lempi käy kukkimaan.
rakkaus on kuolematon, saat ruusun valkoisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti